Tämä artikkeli tarkastelee kysymystä siitä, millainen rooli asuinalueilla on kansallisen kuulumisen konteksteina. Analyysimme perustuu kolmelta helsinkiläiseltä monietniseltä, mutta sosioekonomiselta taustaltaan erilaiselta asuinalueelta kerättyyn haastatteluaineistoon. Tutkimuksemme tarkoitus on selvittää millaisten rajojen keinoin valtaväestö rakentaa eron ”suomalaisten” ja ”maahanmuuttajien” välille, miten he rakentamiaan rajoja perustelevat ja millaisten arkisten käytäntöjen keinoin he niitä toisinaan kumoavat. Tutkimuskohteiden eroavaisuudet tarjoavat hyvät lähtökohdat sen tarkastelemiseen, miten valtaväestön suhtautuminen ”maahanmuuttajanaapureihin” vaihtelee niin yksilö- kuin aluetasoisesti. Artikkelissa osoitamme, että etninen eronteko on huomattavan yleistä kaikilla kolmella alueella. Erontekoa perustellaan ymmärryksellä kulttuurisesti – jopa rodullisesti – yhtenäisestä suomalaisesta kansasta, palkkatyön normilla ja ajatuksella yhtenäisestä suomalaisesta elämäntavasta. Hyvätuloisessa Laineelassa kansakunnan rajat näyttäytyvät kuitenkin pienituloisia alueita Kamppilaa ja Hallakumpua huokoisemmilta. Pienituloisilla alueilla asukkaiden välinen toiminta ja vuorovaikutus rakentuvat tiukemmille jaetuille odotuksille ja yhteiselämän normeille kuin Laineelassa, jossa naapurustosuhteet ovat verrattain ohuita. Kaikilla alueilla kansallisen kuulumisen ehdoksi nousee kuitenkin vaade valtaväestön elämänmuodon ja tapojen pikkutarkasta omaksumisesta.