Tarkastelemme, mitä poliittisella luottamuksella tarkoitetaan, mitkä tekijät selittävät sen tasoa ja mikä on poliittisen luottamuksen suhde kriittiseen kansalaisuuteen. Pohdimme, miten poliittinen luottamus eroaa rinnakkaiskäsitteistään, kuten responsiivisuudesta ja tyytyväisyydestä demokratiaa kohtaan. Responsiivisuudella (engl. responsiveness) viitataan yksinkertaistettuna jonkinlaiseen pyrkimykseen edustajien ja edustettavien näkemysten yhdenmukaisuudesta politiikkakysymyksissä (Eulau ja Karps 1977; vrt. Miller ja Stokes 1963). Poliittisen luottamuksen tavoin sekä responsiivisuuden että tyytyväisyyden demokratiaa kohtaan voidaan ajatella olevan hyvinvoivan demokratian taustatekijöitä, tehostavan sen toimintaa ja pitävän yhteiskuntaa koossa. Ne toimivat puskurina taloudellisissa ja poliittisissa kriiseissä, mahdollistavat haastavina aikoina vaikeatkin poliittiset päätökset sekä parantavat niiden hyväksyttävyyttä (ks. esim. van der Meer ja Zmerli 2017). Toisaalta poliittisesta luottamuksesta puhuttaessa on otettava samalla kantaa myös epäluottamuksen ja epäilyn käsitteisiin. Epäluottamuksen ja epäilyn katsotaan olevan valveutuneiden ja kriittisen kansalaisten ominaisuuksia, jotka kehittävät demokratiaa ja pitävät päätöksentekijät varpaillaan. Kuitenkin pitkittynyt epäluottamus on uhka demokratialle ja voi johtaa epävakauteen ja legitimiteettikriisiin (Easton 1965), kun yhteiskuntaa koossa pitävä liima pettää. Johtopäätöksissä pohdimmekin, onko poliittisen luottamuksen ja kriittisen kansalaisuuden välille löydettävissä tasapainoa.